sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Hyvän mielen joulukalenteri

Tällä viikolla oven takanamme seisoi reipas noin kahdeksan vuotias tyttö myymässä partiolaisten joulukalenteria. Entisenä partiolaisena tämä ennen joulua tehtävä myyntikierros on itsellekin tuttu omasta lapsuudesta ja halusin ehdottomasti tukea toimintaa ostamalla kalenterin. Nykyään minulla ei juuri koskaan ole käteistä, joten pyysin tyttöä tulemaan seuraavana iltana uudelleen.

Ilahduin kovasti, kun ovikello soi seuraavana iltana ja näin pimeässä tutun hahmon. Hän tuntui olevan asiasta yhtä innoissaan kuin minäkin, koska ostamani joulukalenteri oli hänen kahdestoista myymänsä kalenteri, josta hän tulee saamaan partiopaitansa hihaan tonttulakki-kunniamerkin :-). Minulle tuli niin hyvä mieli ja oli niin mukava tavata tämä reipas partiolainen.



Olen miettinyt tässä joulukalenteria myös meidän tytöille. Olisi kiva tehdä itse heille kalenteri, mutta en oikein ole keksinyt, mitä joulukalenterin luukuista löytyisi. Jotain pientä, mikä ihahduttaisi meidän vauvoja... Onko kenelläkään ideoita vauvojen joulukalenteriin?

Mielestäni tosi kivan idean leikki-ikäisen joulukalenteriin antoi Viisikko-blogia kirjoittava Paula. Hänen poikansa joulukalenterista löytyy muumihahmoja ja muita muumijuttuja. Jouluaattona kokonaisuus täydentyy muumitalolla.

3 kommenttia:

  1. Vauvoillehan voisi tehdä lorupussi-idealla joulukalenterin. Eli joka päivälle joku loru tai taputusleikki tms, joka leikittäisiin vauvojen kanssa heti aamusta! :)

    VastaaPoista
  2. Hyvä idea Paula :-)! Yhteinen aamun loru/leikkihetki olisi varmasti mieluinen vauvoille. Kiitos <3!

    VastaaPoista