tiistai 16. syyskuuta 2014

Pikavisiitti Tukholmaan

 Käväisimme tyttöjen kanssa kolmestaan viime viikolla pikaisesti yhden yön reissulla Tukholmassa ystäväni luona. Hän tekee lyhennettyä työviikkoa ja pystyi vastaanottamaan meidät vieraaksi ennen viikonloppua. Lentomme saapui jo torstai aamupäivällä ja menimme odottelemaan ystäväni työpäivän loppumista Sollentuna Centrumiin - kivaan ostoskeskukseen, joka sijaitsee lähellä heidän kotiaan. 












Ihastelin hienosti suunniteltua ostoskeskusta, joka oli viihtyisä ja toimiva. Ruokamarketin luona oli kivasti haettu kauppahallitunnelmaa varaamalla myyntipaikkoja pienemmille kala-, juusto-, herkku-, ja luomumyymälöille. Foodcourt ei ollut tavanomaisen kolkko ja kaikuva, vaan tunnelmaa oli haettu runsaalla kasvillisuudella. Myymälöitä oli jaettu teemoittain mm. yläkerrasta löytyi luksuskauppakuja ja kauneusliikekuja. Penkkejä ja istumasyvennyksiä löytyi tasaisesti ja jopa aikakausilehtiä oli tarjolla shoppailusta taukoa ottavalle.

Meitä eniten kuitenkin ilahdutti kiva lastenhoitoalue - babylounge, joka oli rakennettu parvelle, kaiken yläpuolelle. Loungeen pääsi vain hissillä, johon tarvittiin vain erillinen pääsykoodi.





Ystäväni pääsi pitkän viikonlopun viettoon ja kävimme hakemassa hänen 2- ja 4-vuotiaat pojat päiväkodista. Voi kuinka lapset nauttivatkaan toistensa seurasta! Varsinkin 2-vuotias poika oli aivan innoissaan vauvoista. Hän halusi koko ajan silittää tai halata tyttöjä. Tytötkin kikattivat ääneen poikien puuhia seuratessaan.










Meillä oli oikein virkistävä, vaikkakin pikainen reissu. Saimme nauttia vieraanvaraisuudesta heidän kauniissa kodissaan, syödä hyvin, nauraa paljon ja päivittää viimeisimmät kuulumiset. KIITOS <3! 

2 kommenttia:

  1. Hei! Teillä on kauniita ja iloisia tyttöjä! Ovatko he identtiset kaksoset, kun näyttävät niin samalta kuvissa? Onko hiukset punertavat? :)

    VastaaPoista
  2. Hei! Kiitos kivasta kommentistasi :-)! He eivät ole identtiset, mutta todella paljon samannäköiset kyllä. Hiuksissa on vähän punertavuutta. Minulla on ollut myös punertavat hiukset noin kaksi vuotiaaksi asti, eli hyvin mahdollisesti heistäkin voi tulla punapäitä nyt vauva/taaperoiässä. Mukavaa alkusyksyä!

    VastaaPoista