torstai 12. kesäkuuta 2014

Imetys

Vihdoin olen päässyt imetyksessä vaiheeseen, jota olen odottanut todella kovasti - imetys kestää vain noin 15 minuuttia, 7-8 kertaa vuorokaudessa, molemmat vauvat syövät samaan aikaan, maitoa riittää hyvin molempien tarpeisiin ja molemmat pystyvät imemään rintaa ilman rintakumia!

Monenlaisia vaiheita on käyty läpi tässä lyhyessä ajassa ja olisi mielenkiintoista tietää, kuinka monta tuntia olen viimeisen kahden ja puolen kuukauden aikana viettänyt asian parissa. Alkuun tuntui ainkin, että syöttöön liittyvissä asioissa puuhastellaan lähes kellon ympäri.

Suurin apu on ollut ehdottomasti mainio imetystyyny, jonka näppärä äitini minulle teki jo odotusaikana. Tyyny on melko korkea ja sen sisällä on superlonia, joten se ei lyyhisty kasaan, kun vauvat asettaa sen päälle. Sen avulla olen alusta asti pystynyt imettämään molempia samaan aikaan. Tai no, ei se ihan niin helposti alkuun sujunut :-D - todellakaan! Sitkeän harjoittelun tuloksena olemme kuitenkin päässeet nykytilaan.

Ispiraation tyynystä sain Youtube-videosta, jossa eräs jenkkimamma havainnollistaa omien kaksosten imetystä tyynyn avulla. Mieheni löysi videon raskausaikana ja ensi katselukerralla molemmat naureskelimme koko klipille. En todellakaan osannut ajatella itseäni tuon äidin tilalle. Nyt kuitenkin tuo sama järjestely on käynnissä sohvallamme useita kertoja päivässä. 


Jenkeistä voi siis tilata tuota Double Blessings - merkkistä imetystyynyä, jolla imetys onnistuu samaan aikaan. http://www.doubleblessings.com Itse en ainakaan raskausaikana löytänyt Suomesta yhtään kauppaa, jossa tyyny olisi ollut myynnissä. Minusta tuntui työläälle lähteä tilaamaan sitä ja rahti- ja tullimaksujen jälkeen tyynylle olisi tullut aika paljon hintaa. Ikinä ei voi myöskään olla varma, miten imetys lähtee sujumaan. Onni on kätevä äiti, joka sai tosiaan tehtyä tyynyn itse.

Tyyny on tietenkin kätevä pelkästään kotiolosuhteissa, koska se on kookas. Julkisilla paikoilla imetän vauvoja yksi kerrallaan, mutta yleensä heillä on nälkä samaan aikaan, jolloin toinen syö rintaa ja toisella kädellä syötän toista pullolla. Aikamoista taiteilua, mutta onnistuu jotenkin kyllä.

Maitoa on riittänyt tähän asti mielettömän hyvin ja olenkin tästä tosi kiitollinen. Saan pumpattua päivittäin ylimääräistä maitoa talteen omia jumppapoissaoloja (ja toivottavasti tulevaisuudessa muitakin irtiottoja) varten pakkaseen.

Tosiaan tekstin alussa hehkuttamani nykytilanne on monen vaiheen lopputulema. Oli aikoja, kun Ellaa syötettiin pullosta, koska rinnasta syöminen oli liian haastavaa ja harjoittelimme hyvää otetta rintakumin avulla tai ilman kumia uudestaan ja uudestaan. Saatoin imettää Alisaa ensin noin tunnin ja sitten pumpata rinnoista Ellalle maitoa toisen tunnin. Oli aikoja, kun imetin meidän herkkis Alisaa seitsämän kertaa yön aikana. Oli aikoja, jolloin olin jättämässä koko imetystouhun ja siirtymässä korvikkeeseen, jota syöttämällä voisin tietää tarkkaan vauvojen syömän maitomäärän. 

Olen siis mielettömän kiitollinen nykytilanteesta ja olemme saaneet heidät myös syömään tuttia, jolloin turha rinnalla olo on saatu pois. Tyttöjen paino on noussut todella hyvin (ehkä vähän liiankin hyvin :-D). Ensimmäisten kuukausien aikana minulle sanottiin, että kohta kaikki helpottuu. En osannut uskoa sitä silloin, kun kaikki oli haasteellisempaa. En uskonut, että kukaan voisi tietää miten juuri meidän vauvat toimivat ja oppivat esimerkiksi tehokkaimmiksi ja nopeammiksi syöjiksi. Kiva kuitenkin huomata, että kyllä he olivat oikeassa - kaikki on nyt paljon helpompaa ja selkeämpää.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti